JOULU ON VAIN KERRAN VUODESSA

Ja hyvä niin. Kyllä se niin vei voimat.

Joulu oli kaikkea muuta, kuin rentoutumista. Aatto oli rankka fyysisesti ja henkisesti, yöllä ei nukuttu kunnolla ja vielä pari päivää myöhemmin siivottiin kotona.

Aaton aaton iltana pääti, että yritän rentoutua ja pitää varsinkin aaton kiireettömänä, vaikka paljon oli ohjelmaa. Aaton aamu koitti ja pari tuntia ehdin rauhassa touhuta. Siivoilin viimeisiä sotkuja ja kävin suihkussa. Sen jälkeen alkoikin kiire ja kakku, joka piti leipoa vielä aamulla jäi kiireen takia tekemättä. Meidän piti olla yhdeltä mummin (Juuson äiti) luona, mutta päästiin lähtemään vasta vähän ennen kahta. Ehdittiin juuri ja juuri syömään, kun piti jo lähteä seuraavaan paikkaan.

Perillä lähes kaikki olivat itkeneet. Kyseessä oli syksyllä edesmenneen tätini koti. Meidän lapset toi niin paljon hymyä ja iloa taloon, että kaikkien mieliala muuttui. Rupateltiin ja juotiin kahvit. Ilmapiiri oli kuitenkin jatkuvasti surumielinen ja välillä koin pakokauhun tunteita ja ahdisti olla keittiössä, jossa ennen kuului tätini tuttu hössötys ja hassuttelu. Kaipasin pientä ristikuulustelua ja tätini naurua. Kyyneleitä nieleskellen katsoin, kuinka makuuhuoneesta puuttui puolet sängystä. Olohuoneen kirjahyllyn päällä oli kehystetty kuva tädistä tuttu leveä hymy kasvoillaan. Hetken oli ihan hiljaista ja odotin milloin tätini huutaa keittiöstä mitä Olivia haluaa juoda?

Seuraavaksi lähdettiin mun vanhemmille. Siellä olisi enemmän aikaa ja päästäisiin avaamaan lahjat. Molemmat lapset nukkui matkalla, joten illasta oli tulossa parempi kun kumpikaan ei kiukuttele väsymyksen takia. 

Lahjoja oli taas enemmän kuin tarpeeksi, mutta kaikki tulee kyllä käyttöön joko nyt tai myöhemmin. Syötyäkin tuli ihan liikaa, mutta ei ainakaan tarvinnut enää kotona ruveta laittamaan ruokaa. Kotona oltiin kahdeksan jälkeen ja joulusauna jäi suunnitelmaksi, kun päivä oli vienyt voimat. Sain sentään pari tuntia makoilla sohvalla tekemättä mitään.

Onneksi seuraavaan jouluun on taas melkein vuosi.

JOONAS 6KK

Poika täytti puoli vuotta jo kymmenes päivä, mutta matkaan tuli mutkia ja neuvola-aika oli vihdoin tänään. Vastassa meitä oli sijaisen sijaisen sijainen, joka oli ehdottomasti sijaisista mukavin. Hän oli ensimmäinen neuvolatäti, joka sai Joonakselta hymyn heti kättelyssä. Saimme kuitenkin kuulla, että meidän ihan oma terveydenhoitaja tulee takaisin tammikuussa ja 8kk neuvolassa meitä on vastassa tuttu ja turvallinen täti.

Juteltiin kuulumiset ja kyselin imetyksestä. Olen miettinyt päivittäisiä imetyskertoja ja sitä, kuinka paljon niitä pitäisi olla. Joonas kun syö vielä 8-10 kertaa vuorokaudessa ja terkan mukaan suositus on jokaisen aterian jälkeen + välipalaksi, jos vauva sitä tarvitsee. Meillä haetaan vielä rytmiä ruokailujen suhteen ja maisteluvaihe on pahasti kesken, kun liharuoat ja puurot ei meidän äijälle (vielä) kelpaa. Joten kun saadaan soseita menemään enemmän ja tiettyinä kellonaikoina, imetyskin varmasti alkaa rytmittyä paremmin. Yöllä imetyskertoja on enää maksimissaan kaksi yötä kohden, joten se ei suuri ongelma meillä ole, mutta parin kuukauden kuluttua pitäisi kuulemma alkaa lopettaa yösyöttöjä. Kysymättä jäi se oleellisin, miten? Mutta siihen on vielä aikaa.

Muistin jopa pyytää kirjallista synnytyskertomusta, jota en synnäriltä saanut. Joten lähiaikoina voin vihdoin ja viimein kirjoittaa synnytyskertomuksen loppuun ja näin reilu puoli vuotta myöhemmin julkaista sen tänne!

6kk mitat (5kk mitat)

Paino 9050g (8390)

Pituus 70,7cm (68,7)

Päänympärys 46,3cm (45,5)

Hyväntuulinen. Hienosti kasvaa ja kehittyy. Lattialla kierii, peruuttaa ja pyrkii konttausasentoon. Syö kiinteitä ja rintamaitoa. Iho kuivahko. Näkee ja kuulo norm.

Painoa oli tullut 660g puolessatoista kuukaudessa. Viimeksi sijaisen sijainen oli huolissaan pituuskasvusta, joten kysyin mitä mieltä terveydenhoitaja siitä on. Hän naurahtaen sanoi, ettei näe mitään syytä huoleen. Pituus on ollut koko ajan vähän keskikäyrän yläpuolella. Paino kasvaa tasaisesti omaa käyrää pitkin, samoin päänympärys.

Seuraava neuvola onkin vasta helmikuussa, kun pojalle tulee ikää kahdeksan kuukautta. Siihen mennessä ehtii varmasti moni asia muuttua. Samalla en malta odottaa ja samalla toivoisin ajan kuluvan mahdollisimman hitaasti.

Sitä ennen nautitaan joulusta. Vielä pitää viimeiset siivoukset tehdä kotona ja sitten saa nauttia. Pyrin pitämään tämän viikonlopun mahdollisimman kiireettömänä, vaikka tehtävää onkin paljon. Joulun kuulumisia luvassa alkuviikosta, mutta sitä odotellessa

ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!

JOULUKORTIT

Olen vasta pari viime joulua tehnyt joulukortit itse. Tai no sitä ennen en lähettänyt kortteja ollenkaan. Tykkään askartelusta todella paljon ja odotan aina aikaa, kun pääsee näpertämään ja jatkuvasti yritän keksiä jotain, mitä askarrella lasten kanssa.

Vaikka tykkään askarrella ja suunnittelen hyvissä ajoin kaiken, lopputulos ei koskaan miellytä. Alunperin kortteja piti lähettää neljä, mutta lopulta niitä meni postiin kymmenen. Alunperin suunnittelemani kortti lähti vain kahdelle ja loput valmistui sitä mukaa, kun ideoita tuli. Tässä vain todistettiin se, että hetken mielijohteesta tehty kortti onnistuu paremmin, kuin pitkään suunniteltu.

Kaikkein tyytyväisin olen korttiin, joka tehtiin muutamassa minuutissa Olivian kanssa. Olivia halusi lähettää parhaalle kaverilleen joulukortin ja niinpä ruvettiin leikkaamaan ja liimaamaan Joonaksen nukkuessa päiväunia. Mulle äiti on säästänyt joitain kortteja, joita olen pienenä kavereiltani saanut ja niitä on hauska välillä käydä läpi. Olivian tekemää korttiakin kun katsoisi parinkymmenen vuoden päästä, niin ei voisi olla hymyilemättä.

Mutta nyt saa taas seuraavan vuoden suunnitella seuraavia joulukortteja (tai sitten ei).

MITÄ EN TIENNYT ENNEN LAPSIA

Vaikka olen ollut äiti jo neljä ja puoli vuotta, olen oppinut paljon asioita vasta Joonaksen syntymän jälkeen. Edellisessä postauksessani listasin asioita, jotka ovat muuttuneet lapsien syntymän jälkeen. Tällä kertaa käyn läpi asioita, joita en tiennyt kuin vasta ensimmäisen synnytyksen jälkeen.

En tiennyt, että "sitten kun mulla on lapsia, niin..." lause on niinkin typerä.

Etenkin kun et tiedä lapsesta mitään. On aivan turha miettiä, miten aikoo lapsensa kasvattaa, jos niitä ei vielä ole. Mikään mun "mä en ainakaan toimi noin" ei ole pitänyt paikkansa. On helppo katsoa vierestä ja arvostella, kun ei itse ole siinä vaikeassa tilanteessa oman lapsen kanssa. Vaikka olen ollut päiväkodissa töissä yhteensä melkein vuoden ennen lapsieni syntymää ja ollut auktoriteetti alle 3-vuotiaille ja hoitanut tilanteita jo 15-vuotiaana todella mallikkaasti, ei se mene niin omien lasten kohdalla. 

En tiennyt, kuinka paljon pieniäkin asioita oppii arvostamaan.

Tärkeysjärjestys muuttuu heti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Mulla turhista asioista valittaminen on huomattavasti vähentynyt. Nautin siitä, kun saan juoda aamukahvin rauhassa ja katsoa jakson mieliohjelmaani Netflixistä. Olen tyytyväinen, kun saan käydä yksin kaupassa ja nukkua yli neljä tuntia putkeen yöllä.

En tiennyt, kuinka paljon ihmistä voi väsyttää.

Nykyään jopa naurattaa, kun lapseton valittaa väsymystä. Nuku päikkärit, sä sentään voit... Kun nukkuu jo neljättä vuotta huonosti, ei yksi huonosti nukuttu yö ole enää yhtään sama asia kuin ennen lapsia. Pakko jaksaa valvoa vaikka ei meinaa silmät pysyä auki, niin tilanne on aivan eri kuin ennen kun sai rauhassa jatkaa unia tai nukkua päiväunet silloin kun haluaa. Tavarat menee vääriin paikkoihin, sanoja ei löydy ja lauseissa ei ole mitään järkeä. Sohvalta noustessa meinaa jalat pettää alta ja Joonasta imettäessä pää notkahtaa vähän väliä. Olivian kysymykset menee kuuroille korville ja havahdun siihen, kun tyttö nauraa että äitin korvat pitää pestä.

En tiennyt, kuinka paljon synnytys sattuu,

Ennen Olivian syntymää luin keskusteluja synnytyskivusta ja yksi kommentti on jäänyt mieleen. Synnytyskipu on 10 kertaa pahempaa, kuin menkkakivut. Minä, joka en ole koskaan oikeasti pahoista menkkakivuista kärsinyt, olin toiveikkaana ettei se nyt niin paljon sitten satukaan, kuin kuvittelin. Synnytys tuntuu, kuin koko alavartalo olisi tulessa. Tämä kommentti on lähempänä mun kokemusta. Kukaan ei pysty täysin kuvailemaan sitä, miltä synnytyskipu tuntuu sillä kaikki kokevat kivun eri tavalla ja toiset pääsevät helpommalla kuin toiset. Mutta mä olen varma, etten tule koskaan kokemaan mitään yhtä kivuliasta, kuin synnytys.

En tiennyt, kuinka paljon imetys sattuu ja että nännit ei välttämättä mene rikki.

Tämän olen oppinut vasta Joonaksen syntymän jälkeen, kun Olivian kanssa imetys ei onnistunut. Ensimmäisen kuukauden imetin hammasta purren kyyneleet silmissä. Kävin apteekissa kysymässä helpotusta kipuun ja ostin rasvaa, jota apteekkari suositteli. Sain myös lohduttavat sanat "sitte ku ne menee rikki, nii ei se kipu kauaa kestä ku totut siihen". Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut ja rasvaa käytin tasan kolme kertaa, kun kuvittelin ennaltaehkäiseväni haavoja. Imetykseen voi liittyä myös fyysistä ja henkistä ahdistusta. En koskaan saanut selitystä olotilalleni, mutta pari kuukautta joka imetyksen ajan mua oksetti, heikotti ja ahdisti. Välillä haukoin henkeäni ja potkin jaloillani toivoen joka hetki, että Joonas lopettaa syömisen mahdollisimman pian.

En tiennyt, kuinka paljon lapsettomat ymmärtää vanhempia.

On varmasti vaikea samaistua ihmiseen jolla on lapsia, jos itsellä ei ole. On vaikea ymmärtää, miksi toinen ei enää ehdikään näkemään niin usein kuin ennen ja miksi se toinen ei enää viestittele joka päivä. Uskon näiden ihmisten tajuavan tilanteen viimeistään sitten, kun ovat itse vanhempia. Kuten yllä mainitsin, tärkeysjärjestys muuttuu lähes kaikessa ja jos lapseton ei tule yhtään vastaan, on vanhemman vaikea suhtautua toiseen samalla tavalla. Tämä on ainakin minun kokemukseni asiasta, valitettavasti.

En tiennyt, että toinen äiti ei välttämättä olekaan se paras apu ja tuki.

Kaikki kasvattaa lapsensa omalla tavallaan ja kaikilla on erilaiset näkemykset siitä oikeasta tavasta kasvattaa lapsi. On suosituksia, määräyksiä ja mielipiteitä. Toisen mielestä suositukset on vain suosituksia, toinen noudattaa niitä yhtä tarkasti kuin määräyksiä. Suositukset on vaan suosituksia -tyyppi saa riidan aikaiseksi toisen kanssa, jonka mielestä suositukset ei ole turhaan tehty. Sitten löytyy se kolmas, jolla on oma mielipide asiasta. Ja mielipide on tietysti se ainoa oikea. Soppaan astuu mukaan myös neljäs, joka kertoo naapurinsa koiran kusettajan kaiman serkun kaverin olevan yhä elossa, vaikka onkin vauvana saanut joka päivä lusikalla kahvia ja syönyt perunaa kahden viikon ikäisestä asti. Vauvapalstoja ja facebookin vauvaryhmien keskusteluja kun lukee, voi vain ihmetellä kuinka pienestä riidan saa aikaiseksi.

Mä koen olevani erittäin onnekas, kun olen muun muassa pienessä toukokuisten ryhmässä, jonka ihanilta naisilta saa aina apua, (vertais)tukea ja vinkkejä. Sen ryhmän ansiosta mun ei tarvitse mennä facebookin ryhmiin ihmettelemään ja odottamaan ensimmäistä kiven heittäjää.

ELÄMÄ ENNEN LAPSIA

Vanhaan blogiin kirjoitin postauksen Minun äitiyteni. Blogi oli silloin vielä niin alkuvaiheessa, että arastelin tiettyjen aiheiden julkaisemista. Voinko myöntää, että välillä kaipaan aikaa ennen lapsia? Voin, sillä tiedän kuitenkin kuinka paljon lapset on mun elämään antaneet sisältöä ja kuinka tylsää ja yksinäistä mun elämä ilman lapsia olisi, enkä vaihtaisi nykyistä elämäntilannettani mihinkään.

Ennen lapsia mulla ei ollut rahahuolia. Elätin itseni eikä mun tarvinnut miettiä mitä joku muu tarvitsee. Nyt mun pitää vähän väliä luopua itseni hemmottelusta, kun vaipat on lopussa tai lasten vaatekaappia pitää uusia. Olen pitkään haaveillut ripsienpidennyksistä ja tatuoinnista, mutta ne saa vielä odottaa. Tärkeämpää on, että lapsilla on kaikki mitä he tarvitsee. 

Ennen lapsia automatkat sujui huolettomasti. Soitin mielimusiikkiani täysillä ja poltin tupakkaa raollaan olevasta ikkunasta. Talvella nautin siitä, kun sain pelleillä käsijarrun kanssa. Nykyään tupakka on jäänyt kokonaan pois ja autossa soi Peppi Pitkätossu. Toivon, että Joonas nukkuu tai on muuten tyytyväinen matkan ajan, ettei tarvitse montaa kertaa etsiä sopivaa pysähdyspaikkaa. Samalla vastailen Olivian mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin ja talven tultua lasten kyydissä ollessa pelkään auton lähtevän luisuun, vaikka tiedän hallitsevani tilanteen.

Ennen lapsia katsoin paljon telkkaria. Uusintojen uusinnat tuli tutuiksi ja kirosin, kun kaikki ohjelmat on nähty jo moneen kertaan. Sain rauhassa katsoa kaikki mieliohjelmani silloin, kun ne tuli. Ja uudestaan vielä muutamaan otteeseen. Nykyään telkkarista tulee Pikku Kakkonen ja muutama satunnainen lastensarja Netflixistä. Omat ohjelmani katson pätkissä joskus, kun siihen mahdollisesti aikaa on.

Ennen lapsia kaupassa käyminen oli helppoa ja nopeaa. Juoksin isommankin kaupan hetkessä läpi ja mukaan tarttui kaikki, mitä tarvitsin ja vähän enemmän. Muutama kauppakassi oli helppo kantaa autoon ja kotiin. Kauppaan saattoi lähteä mihin aikaan tahansa, suunnittelematta sen enempää. Nykyään kauppareissua pitää suunnitella koko päivä. Sinne pitää pakata autollinen tavaraa mukaan ja pelkästään kotoa poistuminen vie yhtä paljon aikaa, kuin koko reissu ennen lapsia. Kaupassa vallitsee sirkus. "Älä mene sinne!", "Älä ota sitä!", "Ei me nyt osteta leluja!", "Mennään äkkiä, Joonaksella on nälkä!". Kun vihdoin päästään kassalle ja pakkaan tavaroita kasseihin, tajuan että puolet unohtui. Sitten mietin, että millä ihmeellä saan kannettua kaikki ostokset ja turvakaukalon sekä pidettyä Olivian matkassa mukana. Hiki valuu jo pelkästä ajatuksesta.

Ennen lapsia viikonloput oli rentoutumista, nukkumista ja baareissa käymistä varten. Kun kotona oli tylsää, laitoin kaverille viestiä "tänää baariin?". Vastaus oli lähes aina myöntävä, joten kävin kaupassa ostamassa aloitusjuotavat, sain rauhassa käydä suihkussa ja meikata. Sitten aloiteltiin jommankumman luona ja oltiin baarissa pilkkuun asti haukottelematta kertaakaan. Seuraavan päivän sai rauhassa nukkua. Nykyään kun tiedossa on baarireissu, menee koko viikko siihen valmistautumiseen henkisesti. Jaksanko sittenkään mennä?

Ennen lapsia söin ruoan heti ja lämpimänä. Nykyään odotan suosiolla, kunnes lapset on menneet päiväunille, ennen kuin edes harkitsen syömistä. Yleensä juuri kun olen saanut ruoan lautaselle, Joonas herää. Uusi yritys illalla lasten mentyä yöunille. Tämän vuoksi suurin osa mun ruokavaliosta on herkkuja. Jotain nopeaa naposteltavaa, jonka voi jättää pöydälle pidemmäksikin aikaa.

Ennen lapsia sain käydä rauhassa vessassa ja suihkussa. Suihkussa muutuin filosofiksi ja siellä kului pitkän aikaa. Kylpeminen kuului jokaviikkoiseen ohjelmaani. Nykyään se olisi vain haave, jos meillä kylpyamme olisi. Saunassa käyminen on joka viikonloppu suunnitelmissa, mutta suunnitelmaksi se aina jääkin. Vessassa on Juuson ollessa töissä vähintään yksi ylimääräinen silmäpari. Siellä lauletaan lastenlauluja ja etsitään mahdollisesti lähietäisyydelle jääneitä kylpyleluja Joonaksen ajanvietteeksi. Suihkuun pääsen illalla, kun Juuso on tullut kotiin. Silloinkaan siellä ei voi rentoutua, kun jatkuvasti kuuntelen milloin Joonaksella on nälkä.

Ennen lapsia mulla oli hienoja käsilaukkuja, joissa kannoin omia kauneustuotteita, kukkaroa, kännykkää ja avaimia. Sieltä löytyi aina myös kuulokkeet. Nykyään en omista yhtäkään käsilaukkua vaan mukana kulkee Liberon laukku. Kauneustuotteet on vaihtuneet vaippoihin, vaihtovaatteisiin, harsoon, tuttiin, sosepusseihin, kosteuspyyhkeisiin ja vaipanvaihtoalustaan. Kuulokkeet jää kotiin, kun aina pitää olla korva tarkkana lasten kanssa ulkona ollessa. 

Tarkoitukseni ei ole kuulostaa katkeralta, sillä sitä en ole. Lapset on mun koko elämä ja vasta tällaisia asioita miettiessä huomaa, kuinka paljon on muuttunut. Ei sitä normaalissa arjessa huomaa, koska se on mun no, normaalia arkea.

Hyvää maanantaita kaikille! 

KUN VAUVA SAIRASTAA

Reilun viikon kestäneen flunssan jälkeen tuntuu mahtavalta pystyä taas hengittämään kunnolla. Pääsin tänään jopa hoitamaan asioita, jotka on pitänyt hoitaa jo aikoja sitten.

Ehdin jo luulla, että muut välttyvät mun flunssalta, kun oireet alkoi helpottaa. Mutta yhden illan aikana Joonaksen nenä meni tukkoon ja kuume nousi.

Heti ensimmäisestä yöstä eteenpäin otettiin kaikki tietämämme apukeinot käyttöön.

Särkylääke

Olivian kohdalla totesin suppojen olevan paras keino laskea kuumetta. Moni kehuu nestemäisiä lääkkeitä niiden helpon annostuksen vuoksi, mutta suuri osa nestemäisestä lääkkeestä menee helposti ohi suun. Ainakin meillä. Suppoja meillä käytettiin tälläkin kertaa pari päivää ja ne auttaa todella nopeasti.

Ilmankosteuden nostaminen

Tukkoista nenää ja hengittämistä helpottaa huoneen ilmankosteuden nostaminen. Tämä onnistuu laittamalla kosteita pyyhkeitä roikkumaan tai mahdollisuuden tullen pyykit kuivumaan huoneeseen, jossa vauva nukkuu. Höyryhengitys on tehokas keino. Siinä suihku laitetaan valumaan niin kuumana, kuin mahdollista ja vauvan kanssa istutaan suljetussa kylpyhuoneessa. Ilma muuttuu kosteaksi hyvin nopeasti, varsinkin jos kylpyhuone on pieni. Olen myös kuullut, että jotkut keittävät vettä kattilassa kiehuvaksi ja istuvat lattialla kattilan yllä lakanan alla. Tätä vaihtoehtoa en vauvan kanssa suosittele, sillä siinä on niin suuri palovamman riski.

Pilkottu sipuli

Sanotaan, että sipuli auttaa avaamaan hengitysteitä ja näin mekin keskellä yötä pilkoimme yhden ison sipulin ja laitoimme palaset Juuson parittomaan sukkaan. Tämän jälkeen sukka laitetaan roikkumaan vauvan sängyn reunalle.

Sängyn päädyn nostaminen

Jo pienikin kohotus sängyn päädyssä auttaa vauvaa hengittämään, jos nenä on tukossa. Sama pätee myös aikuisiin. Moni laittaa pinnasängyn jalkojen alle kirjoja, jolloin pääty nousee, mutta Joonas nukkuu tyynyjen päällä. Pojan sängyssä on täkki, joka on alusta asti ajanut unipesän virkaa. Täkin alle laitettiin kaksi sohvatyynyä, jolloin pojan pää oli huomattavasti korkeammalla.

Niistäjät

Näistä meillä ei ole kokemusta, sillä pojalla on (ilmeisesti) sen verran isot sieraimet, että niistäjä on meillä kelvoton. Mutta paljon olen kehuja kuullut kyseisestä tuotteesta, joten varmasti siitä monelle apu löytyisi tukkoiseen nenään.

Maitoa nenään

Meillä niistäjän virkaa ajaa rintamaito. Se avaa nenää todella nopeasti ja tehokkaasti, jolloin vauvan on taas helpompi hengittää. Maito on lempeämpi vaihtoehto, kuin suolaliuostipat joita monet käyttävät. Rintamaitoa voi käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen, kuten rähmiviin silmiin.

Perhepeti

Me kaikki kolme nukuttiin alusta asti huonosti, jos Joonas nukkui meidän välissä. Poika herää jatkuvasti, kun maito haisee nenässä. Mä en pysty nukkumaan, kun herään varmistamaan etten ole litistänyt poikaa. Juuso ei saa nukuttua, kun on liian vähän tilaa.

Ensimmäinen flunssainen yö oli vaikea. Joonas nukkui koko yön muutaman minuutin pätkissä ja mä pääsin itse nukkumaan vasta puoli viideltä aamulla. Nukuin yhteensä alle puoli tuntia ja erityisen rankan yöstä teki mun omakin flunssa.

Toisena yönä tehtiin poikkeus ja rakennettiin Joonakselle pesä meidän sänkyyn. Kapalointi rauhoitti pojan ensimmäistä kertaa koko tämän puolen vuoden aikana, ja siinä hän viihtyi vielä seuraavan päivänkin. Saatiin nukuttua paljon paremmin, kun Joonas heräsi vain kahdesti syömään. Vaikka mä heräilin vajaan tunnin välein varmistamaan, että kaikki on hyvin.

Nyt alkaa muutaman päivän jälkeen pojan olo olla parempi. Poika jaksaa leikkiä ja nauraa, sekä syödä soseita. Edelleen illan tullen nenä menee tukkoon ja nukahtaminen on vaikeaa, kun tuttia syödessä on vaikea hengittää ja ilman tuttia nukahtaminen/nukkuminen lähes mahdotonta. Mutta voiton puolella ollaan jo!

Millaisia keinoja teillä on vauvan olon helpottamiseen flunssan iskiessä?