maanantai 2. tammikuuta 2017

PINTARAAPAISU VUOTEEN 2016

Tammikuu
Juuso tunsi ensimmäistä kertaa Joonaksen potkut vatsan läpi. Koitti raskauden puoliväli ja käytiin rakenneultrassa. Painoarvioksi ru:ssa saatiin 419g ja melko varma poikalupaus.


Helmikuu
Lähes päivittäiset harjoitussupistukset alkoivat ja tultiin vihdoin yhteisymmärrykseen pojan nimestä.

Maaliskuu

Huhtikuu
Vauva voi syntyä koska tahansa. Käytiin äitiyspolilla ja painoarvioksi sillä hetkellä saatiin 2690g. 


Toukokuu


Kesäkuu
Olin varma, ettei poika synny koskaan. Sairaalakassi odotti pakattuna ensimmäisenä päivänä, vaikka pojan olisi pitänyt syntyä jo ajat sitten. Kärsin joka hetki kovista kivuista ja vihdoin 10. päivä pitkä odotus palkittiin.


Mulla on kilpirauhasen liikatoiminta ja sen vuoksi raskautta seurattiin normaalia tarkemmin. Vaikka odotusaikana kaikki vaikutti olevan normaalisti, seurantaa jatkettiin vielä pojan syntymän jälkeen. Saatiin kotiin stetoskooppi, jolla kuunneltiin pojan sykettä ensimmäiset kolme viikkoa. Kaksi kertaa otettiin verikokeet ja niiden, sekä sykkeen, avulla voitiin kilpirauhasen liikatoiminta sulkea pois pojan osalta.

Kuusi päivää Joonaksen syntymän jälkeen Olivia täytti 4 vuotta.


Heinäkuu
Vietettiin Joonaksen serkun (ja Olivian serkkupuolen) 3v synttäreitä. Loppukuusta oli Joonaksen ristiäiset. Saatiin pidettyä nimi kaikilta salassa, vaikka vaikeaa se oli. Vieraiden ilmeet oli sen arvoiset, kun pappi vihdoin nimen sanoi ääneen.



Elokuu
Käytiin mun äidin kesäloman aikana piknik risteilyllä ja se oli samalla lasten ensimmäinen laivareissu. Mullakin oli yksi ensimmäinen kerta elokuussa, nimittäin häät. Käytiin Hollolassa tanssimassa mun serkun häitä. Hääteemaa luvassa myöhemmin täällä blogissa.


Syyskuu
Olivia aloitti ensimmäisen harrastuksensa; temppukoulun. Siellä käytiin joulukuuhun asti joka viikko. Kaiken piti olla hyvin, mutta 21. päivä sain odotetun mutta ei-toivotun puhelun. Tätini menehtyi sinä aamuna.

Lokakuu
Blogi muutti uuteen osoitteeseen. Joonas aloitti yösyömiset melkein neljä kuukautta kestäneiden hyvin nukuttujen öiden jälkeen ja aloitettiin syömään soseita.


Marraskuu
Joonas oppi istumaan tukien itseään käsillä. Luovuttiin meidän chinchillasta mun pahentuneen allergian takia. Yhä on kova ikävä pientä, enkä ole tottunut siihen ettei eteisestä kuulu kolinaa ja juttelua öisin.

Joulukuu
Koko kuukausi oli jouluun valmistautumista, joka osoittautui melko rankaksi. Uutta vuotta vietettiin hetki mun vanhemmilla ja keskiyöllä ihailin kadulla ammuttuja raketteja. En muista koska viimeksi olen viettänyt uutta vuotta kotona.

Tässä kuussa Joonas täytti puoli vuotta. Poika osaa jo istua tukevasti ja kovasti yrittää päästä eteenpäin.


Paljon on vuodessa muuttunut ja koko vuosi oli enemmän ja vähemmän raskas, mutta silti niin ihana. Täynnä onnen ja surun kyyneleitä, uusia alkuja, menetyksiä ja muutoksia. Mitäköhän vuosi 2017 tuo tullessaan?

Olkoon kaikkien vuosi 2017 onnellinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti