MITÄ JOS MÄ EN OLEKAAN HYVÄ ÄITI?

Silloin tällöin mieleen juolahtaa ajatus; mitä jos mä en olekaan hyvä äiti?

Herkkujen syöminen - Olivia syö herkkuja huomattavasti useammin, kuin kerran viikossa. Vaikka kuinka yritän pitää kiinni yhdestä karkkipäivästä, ei se tule koskaan onnistumaan. Mä ja Juuso syödään lähes joka päivä herkkuja Olivian edessä, joten ei voida olla antamatta toisellekin jotain.

Lasten huomioiminen ja some - Välillä tuntuu, että kännykän ruutu menee etusijalle. Olivia esittelee hienoa piirustustaan tai uusia tanssiliikkeitä, mutta mulla on liian kiire WhatsApp viestien lukemisessa tai Facebookin selaamisessa. Aina välillä havahdun siihen, kuinka itsekkäästi toimin ja pistän kännykän syrjään vain nähdäkseni, kuinka taitavaksi piirtäjäksi Olivia on kehittynyt.

Rajojen vetäminen - Olivialla on orastava 4-vuotiaan uhma, joten joka päivä on pienempi tai suurempi taistelu jostain. Koskaan en ole Olivialle huutanut, mutta ääntä korotan usein. Välillä tulee paha mieli itsellekin ja mietin, oliko taas pakko menettää hermot. Joskus itken salaa, kun tuntuu pahalta Olivian puolesta. Tyttö on päässyt riidasta yli ajat sitten, mutta mun on paha olla. O oli ottanut ilman lupaa Juuson mustikkapiiraan, joten tietysti toruttiin tyttöä. Myöhemmin samana päivänä itkin, kun kuvittelin kuinka onnellinen tyttö on ollut löytäessään herkkuja. Tyttö on syönyt mustikkapiirasta hymyssäsuin, ja hetkeä myöhemmin vanhemmat suuttuu siitä.

Kodin sotkuisuus - Mä vihaan sotkua. Ja niin tuntuu myös Olivia vihaavan. Tyttö kysyy monesti viikossa, että "onko äiti tänään siivouspäivä?". Pitäisi olla, mutta ei ole. Olivia lupaa auttaa, mutta harvoin keksin tytölle siivottavaa. Vaikka tyttö voisi ihan hyvin pyyhkiä pöytiä tai auttaa pyykkien laittamisessa, teen kaiken yksin. Sitten kun jaksan.

Lasten tasavertaisuus - Tiedostan itsekin, että Joonas vie suurimman osan mun ajasta ja huomiosta. Olivia kasvoi parilla vuodella heti Joonaksen syntymän jälkeen. Oletan, että tyttö pärjää itse ja osaa kaiken. Tottakai mä Oliviaa edelleen autan kaikessa missä apua tarvitsee, mutta helposti tulee sanottua "kokeile ite ensin". Joonas ei pärjää yksin, eikä osaa mitään itse - tietenkään - mutta välillä tuntuu niin väärältä, etten pysty huomioimaan molempia lapsia yhtä paljon.

Telkkarin katsominen - Aina välillä pyrin pitämään telkkarittomia päiviä, jolloin rohkaisen tyttöä leikkimään. Mutta sitten koittaa hetki, kun Olivia ei enää keksi mitään tekemistä ja kaikki mun huomio on Joonaksessa, siivoamisessa tai ruoanlaitossa. Silloin on helppo pistää Netflixistä joku lastenohjelma pyörimään. Ihan vaan yksi jakso, mutta ei se siihen yleensä jää. Nykyään pyrin pitämään telkkarin kiinni päivällä ja vasta illalla ennen iltapalaa Olivia saa katsoa sen yhden tai kaksi jaksoa. Kyllä telkkarista niitä mun ohjelmia tulee, mutta en mä niitä ehdi katsoa ennen kuin lasten mentyä nukkumaan.

Suihkussa käyminen - Olivia vihaa suihkua ja Joonas rakastaa kylpyä. Pyrin pitämään kahden päivän välein suihku- ja kylpypäivän lapsille, jolloin he ovat pesulla yhtä aikaa.  Silloin Oliviankin on helpompi peseytyä, kun näkee ettei veli pelkää, vaikka menisi vettä silmään. Kaikki huomio ei ole Olivian tekemisessä, jolloin tyttö saa itse leikkiä ja kastella tukan. Käykö lapset sitten kahden päivän välein pesulla? Ei.

Rakastan mun lapsia yli kaiken. Tekisin mitä vain molempien eteen ja silti yllä mainittujen asioiden takia tuntuu, että mun äitiys ei riitä. En koskaan ajatellut, että lapsen kasvattaminen voisi olla oikeasti vaikeaa. Mutta Olivian kasvaessa alkaa erilaiset kysymykset ja pelot nousta pintaan. Olivia on alkanut valehdella. Ikään liittyvää, perusluonne vai isänsä kaltainen?

Kai tämäkin kuuluu äitiyteen. Että pelkää tekevänsä väärin ja katuu sanomisiaan tai tyyliä millä asiat on esittänyt. Olivia on fiksu tyttö ja huomaa pienistäkin asioista, jos joku on ärsyyntynyt tai tylsistynyt.

Nämä asiat on vaikeita myöntää, mutta mä tiedän että jokainen vanhempi tekee joskus samoja virheitä uudelleen ja uudelleen.